Se oli taas sellainen hetken mielijohde; sellaisestahan ne minulla tuppaa aina lähtemään. Muisteltiin yhtenä iltana miten Jethro Tullilla oli hienot keikat Pietarissa ja Helsingissä, ja päädyttiin jotenkin tukimaan Jethron keikkakalenteria. Hentona toiveena oli, että josko Hullu Huilumies esiintyisi kotikulmilla Skotlannissa, niin sinne suunnattaisi. No ei esiintynyt, mutta monessa muussa mielenkiintoisessa paikassa kyllä, ja yhtäkkiä todettiin, että kesäkuussa on päästävä Jethron Modenan keikalle.
tiistai 1. toukokuuta 2012
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Georgia on my mind
Tuli sitten varattua lennot Tbilisiin, Georgiaan. Onhan tästä jo haaveiltu tovi ja nyt oli sitten sopiva aika siirtyä toteutukseen. Tosin matkan ajankohta on vasta syyskuussa, mutta nyt on oiva aika aloittaa suunnittelu. Tai ehkä oikeammin fiilistely.
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Näyttävästi Pietarissa
Tällä kertaa oli sitten vähän erilainen Pietarin reissu.
Lähdettiin reippaasti testaamaan kuinka onnistuu suora kuluttajamarkkinointi
Pietarissa, Stockmannilla. Paikka olikin loistava ja Stockmannin asiakaskunta
meille sopivaa kohderyhmää. Kaksi päivää seisottiin Stockkan aulassa ja
kerrottiin ilosanomaa Savonlinnan seudusta, Oopperajuhlat viestin kirkkaimpana kärkenä. Päiviin sisältyi upeita oopperaesityksiä, jotka saivat koko Stockmannin
seisahtumaan. Aika huikea fiilis muuten, melkein kyynel valahti silmään kun Aino Ackte päästeli ilmoille sulosäveliä ja ihmiset
huusivat bravoota.
perjantai 2. maaliskuuta 2012
One night in Tallinn
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
One of the best dining experiences ever
Eilinen vierailu Siem Reapin Hotel de La Paixissa osoitti, että unohtumattomaan ruokailuelämykseen kuuluu ehdottomasti muutakin kuin hyvä ruoka. Eilinen kokonaisuus muodostui hienosta ympäristöstä, ainutlaatuisesta ruokapöydästä ja lämpimästä palvelusta. Itse ruoka oli ihan ok, mutta tuo kaikki muu nosti elämyksen arvoa niin, että eilinen on oikeasti yksi elämäni parhaista ravintolakokemuksista.
tiistai 21. helmikuuta 2012
Kokkikoulussa Muppet Show tyyliin:-)
Eilen oli sitten vuorossa Temple barin kokkikoulu, jossa opeteltiin laittamaan khmer-ruokaa. Kurssilla ei ollut muita osallistujia, joten saimme varsin tehokasta opetusta. Toinen kokkiopettajista ei tosin antanut meidän tehdä juuri mitään, vaan halusi tehdä itse kaiken.
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Watch your step...
Leppoisa loikopäivä uima-altaalla. Aurinko paistoi ensimmäistä kertaa pilvettömältä taivaalta ja lämpöäkin oli reilusti yli 30 astetta. Kyllä kermanvaalea skandinaavinen iho tykkäsi:-) Eipä ihminen jaksa kuitenkaan määrättömästi loikoilla, ja niinpä päätimme lähteä iltapäivällä käymään Aki Ran maamiinamuseossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)