sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Trans-Siperian matkajärjestelyt etenevät

Nyt on sitten varattu koko poppoolle lentoliput Vladivostokista Pietariin eli reissupäivät on löyty lukkoon. Aika mielenkiintoinen prosessi oli tuo lentolippujen ostaminen. Tutkin joulukuun alussa mm. Supersaverin ja ebookersin kautta paljonko maksaisi lentolippu Vladivostokista Helsinkiin. Hinnat olivat aivan päättömiä, jopa reilusti yli 1000 euroa ja kahden suunnan lennot halvempia kuin yhden suunnan. Tunnen kyllä lentoyhtiöiden revenue management -systeemin, mutta silti pienen ihmisen päähän ei mahdu miksi meno-paluulento on huomattavasti halvempi kuin yhden suunnan lento. Mutta se siitä.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Ihana Reykjavik

Kävin Reykjavikissa tammikuussa 2010 ja ihastuin paikkaan sydänjuuriani myöten. Erityisesti Islannin luonto on sanoinkuvaamattoman kaunis ja erityinen. Ensimmäisen vierailun jälkeen päätin, että Islantiin on päästävä uudelleen ja nyt se hetki on sitten vihdoin koittanut. Pienen Ranska-Islanti-maaottelun jälkeen päätin ostaa itselleni joululahjaksi Reykjavikin matkan maaliskuulle. Islantiin kannattaisi tosin mennä kesällä, mutta tulevalle vuodelle on jo niin paljon matkasuunnitelmia, että maaliskuu oli tällä erää ainoa vaihtoehto.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Trans-Siperian reissu tulossa

Trans-Siperian reissu on ollut haaveissa jo pitkään, ja nyt on vihdoin tullut aika toteuttaa tämä haave. Matka piti alunperin tehdä syksyllä 2013, mutta nyt tehtiinkin päätös, että reissuun lähdetään jo keväällä. Tarkoitus on viettää raiteilla Vappu ja oma syntymäpäivä Baikalilla. Matkaseurana ainakin mies ja jo hyväksi havaittu vaelluskaveri serkkuni Minna-Maria. Marraskuun puolessa välissä mukaan reissuun ilmoittautui myös Tuula, ja Mikko ryhtyi harkitsemaan asiaa.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Stalinin salainen kirjapaino

Näimme Gorissa, virallisessa Stalinin museossa pienoismallin talosta, jossa Stalin asui opiskellessaan Tbilisissä. Tästä talosta käsin, tai paremminkin talon alla, hän pyöritti merkittävää kirjapainotoimintaa. Merkittävää maailman historian kannalta siinä mielessä, että tässä paikassa painettiin lehdet ja pamfletit, joilla levitettiin Marxin kommunismin aatetta ympäri Eurooppaa, Lontoota ja Tamperetta myöten.

Päätimme etsiä paikan ja käydä katsomassa mitä talosta ja sen tarinasta on vielä jäljellä. Matkaoppaat eivät jostain syystä tätä paikkaa tunne, mutta pienen googlailun jälkeen löysin yhdeltä keskustelupalstalta kirjoituksen, jossa kerrottiin miten paikan löytää. Onneksi kirjoituksessa oli myös hyvät ohjeet, joiden perusteella sitten suunnistimme perille.

torstai 6. syyskuuta 2012

Eilen melkein junalla, tänään melkein marsrutkalla

Eilen oli sitten aika ryhtyä tositoimiin. Ensimmäinen matkakohde oli noin 80 km Tbilisistä sijaitseva Gori ja siellä Stalinin kotitalo ja museo. Kyselimme edellispäivän matkailuinfovisiitillä kuinka Goriin olisi helpointa mennä, ja matkailutäti kertoi, että menkää vaan rautatieasemalle, junia menee monta kertaa päivässä Goriin.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Tbilisi - ei rakkautta ensisilmäyksellä

Ensikosketus Georgiaan aamuyöstä pitkän matkapäivän jälkeen. Onneksi ensivaikutelman jälkeenkin on elämää, sillä ihan parhaintaan Georgia ei alkuun näyttänyt. Lentokoneen pyörät ennättävät hädintuskin hipaista maata, kun ensimmäiset georgialaiset pönkäisevät pystyyn ja alkavat kiskoa tavaroitaan ylähyllyltä pois. Lentoemon varoitukset kaikuvat kuuroille korville. Ja tämäkös väsynyttä, säntillisyyteen tottunutta suomalaista ärsyttää. Passijonossa vilkkaimmat painavat ohituskaistaa luukulle, ja taas jää suomalainen kiukkuisena ihmettelemään mitä nyt tapahtui. Kun tähän lisätään vielä perinteinen ylinopeutta kaahaava ja huijaava taksikuski, on ärsytyskynnys ja melkoisen korkealla. Hotelliin onneksi päästään ja huonekin löytyy, vaikkakaan ei se, mikä on tilattu.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Bologna - mi gusto:-)

Jos pitää hyvästä ruuasta ja viinistä, hitaasta elämästä ja aidosta Italiasta, pitää Bolognasta. Bologna ei ole turistikohde vaan viehättävä, värikäs, ainutlaatuinen, jopa erikoinen italialaisten ihmisten kaupunki. Parin päivän visiitin aikana tärkeintä oli fiilistellä kaupungin tunnelmaa ja testata mitä tarkoittaa, että Bologna on Italian ruokapääkaupunki.