torstai 1. elokuuta 2013

Karhuja kuvaamassa Martinselkosella

Kaikkea se ihmisellä teettää. Tällä kertaa oli vuorossa yö karhujen kanssa Martinselkosella, jossain Suomussalmen metsissä. Oltiin puhuttu jo jonkin aikaa siitä, että olisi hienoa lähteä kuvaamaan karhuja, ja paikka tuli sitten valittua Itä-Savo-lehden valokuvien innoittamana. Pyydettiin tarjous myös Lassi Rautiaiselta, mutta Martinselkosen asiakaspalvelu vastasi kyselyyn niin nopeasti, että valinta oli lopulta selvä.


Ohjelmassa karhunkuvausta.


Ajeltiin Suomussalmelle eilen iltapäivällä. Olimme saaneet ohjeet, että lähtö kuvauskojulle on neljältä, mutta paikalle pyydettiin saapumaan jo puolelta, jotta opas ennättää kertoa kuinka metsässä toimitaan. No opas ei juuri kertonut mitään, mutta paikan isäntä kävi kyselemässä ollaanko ensimmäistä kertaa näissä hommissa. Kertoi samalla pari karhuaiheista tarinaa ja sanoi, että karhuilla on tapana tulla ihan siihen kojulle kiehnäämään, ja jos näin käy niin nyrkillä vaan otsaan, niin kyllä ne siitä lähtee. Kun eräs vanhempi herra vielä tiesi kertoa, että ovat ne karhut joskus hajoittaneetkin yhden kuvauskojun, niin lähtöjännitys alkoi olla hippeimmillään.


Metsänvaltias.

Kaikkiaan meitä lähti metsään seitsemän henkeä. Alunperin piti lähteä yhdeksän, mutta kaksi ranskalaista jätti tulematta. Kuulimme oppaalta, että venäläiset, ranskalaiset ja Kokkosen Ilkka ovat aina myöhässä. Mutta ranskalaiset jäivät siis saapumatta, mukaan lähti meidän lisäksi kaksi saksalaista ja kolme suomalaista. Ajoimme autolla metsänreunaan ja sitten eikun menoksi.


Kuvauskoju ja karhujen ruokintapaikka.

Ennen metsään menoa opas sanoi, että seuraatte vaan häntä niin hyvin menee. Ensin jätetään osa porukkaa suolle ja sen jälkeen mennään meidän kojulle. Eikä kuulema kannata välittää jos nalleja roikkuu puussa, ihan rauhallisesti vaan pitää siirtyä koppiin. Metsämatkalla sydän jo hieman pamppaili, eikä tilannetta parantanut yhtään tuore karhunuloste ja metsästä kuuluva ryminä. Mutta niin vain kojulle päästiin. 


Kuvauskoju ulkoa.
Kuvauskoju sisältäpäin. 
Kuvauskoju. Huomaa mukavat saniteettitilat :)

Me valitsimme pienen ammattilaiskojun, joka on todella askeettinen. Mutta tavoitteena olikin saada mahdollisimman hyviä kuvia, eikä nauttia mukavuuksista. Niinpä viriteltiin tavarat pienen kopin nurkkaan ja kamerat hernepussien päälle kuvausaukkoihin. Opas kävi levittelemässä ruokaa kojujen edustalle ja kyseli että kuinka lähelle haluamme karhujen tulevan. Turvaväli on kuulema 20 senttiä. Niinpä annoimme ohjeet, että niin lähelle kuin vain mahdollista, ja lähellehän niitä lopulta tulikin.


Ensimmäiseksi paikalle saapui vanhempi herra.

Odottelimme vajaa puolisen tuntia ennen kuin ensimmäiset karhut ilmestyivät paikalle. Sen jälkeen niitä sitten riittikin pitkälle yöhön. Tuntui kuin olisi seurannut pientä näytelmää. Karhuja tuli ja meni, toiset tulivat yksin toiset isommassa seurueessa. Oli tämän kevään poikasia ja vanhempia lapsia, tummia ja vaaleita, söpöjä ja rumia. Ilta meni rattoisasti eväitä syöden ja kuvausaukolta toiselle hyppien. 


Tämän kevään pentuja.

Ensimmäiset karhut jäivät kauemmaksi, mutta pikku hiljaa karhut tulivat lähemmäs ja lähemmäs. Aika mieletön tunne tuijottaa kuvausaukosta monta sataa kiloa painavaa karhua, joka jauhaa ruokaa metrin päässä. Karhut eivät reagoineet mitenkään kameran ääneen tai muuhunkaan rapinaan. Päinvastoin, olivat ihan kuin kojuja ei olisikaan. Oppaan mukaan tietävät kyllä, että heitä kuvataan, ja siksi eivät juuri kojulle katsele. Karhujen kuvaaminen on muutenkin varsin hankalaa, koska ne tulevat kojujen luo vain syömään ja ovat koko ajan nokka maassa. 


Lopulta karhut tulivat aivan kojun viereen. 

Yöllä torkahdettiin pariksi tunniksi ja laitettiin kello kolmeksi soimaan. Kolmelta huomattiin kuitenkin, että sataa vettä ja muutenkin oli vielä niin hämärää, ettei kuvaaminen onnistunut. Niinpä nukuimme vielä tunnin ja sen jälkeen ilma oli jo kirkkaampi ja karhutkin saapuivat taas ilahduttamaan meitä. Viimeiset karhut hävisivät noin viiden maissa. Hieman ennen seiskaa opas saapui noutamaan meidät. Vähän sellainen outo olo oli kävellä takaisin autolle kun tiesi miten valtava määrä karhuja siellä metsän siimeksessä meitä katseleee. 


Äiti ja pentu.

Mutta kerrassaan upea reissu, vaikka oikein kunnon kuvia en saanutkaan. Martinselkosen eräkeskuksen palveluja on helppo suositella. Hommat hoidettiin ammattimaisesti ja hyvä pilke silmäkulmassa. Ja mikä tärkeintä, koko ajan oli turvallinen olo. Toisinkin olisi voinut olla.