perjantai 11. toukokuuta 2018

Italiaa kaikille aisteille

Istun ihastuttavalla Paolo Manzonen viinitilan terassilla ja siemailen tunti sitten naapurissa sijaitsevan Jyrki Sukulan viinitilalta ostettua täyteläistä Baroloa. Aurinko lämmittää ihanasti olkapäitä. Joku kysyy vieressä, että mikähän se saa ihmisen ostamaan viinitilan Italiasta. Silmäilen edessä aukeavia iltapäiväauringossa kylpeviä vehreitä ja kumpuilevia viinipeltoja ja totean, että niin rakas kuin Saimaa minulle onkin, tunnen erittäin suurta viehtymystä Italian viinialueita kohtaan. Jos olisi ylimääräistä rahaa, voisin hyvin nähdä itseni viinitilallisena Italiassa. Tosin rahaa pitäisi olla paljon, sillä hehtaarin viinitila maksaa Piemontessa tällä hetkellä 3 - 4 miljoonaa euroa. Mutta eihän se haaveilua estä.





Olen ensimmäistä kertaa Piemontessa, mutta jo täyttä päätä rakastunut tähän silmiä ja sielua hivelevään maisemaan. En voi vastustaa kumpuilevia viinipeltoja, pittoreskeja pieniä kyliä, ohueksi leikattua ilmakuivattua kinkkua, vahvaa Parmesania, loistavia viinejä ja ystävällisiä ihmisiä. Mitä enemmän imen Italiaa itseeni, sitä vahvemmaksi tunnesiteeni Italiaa kohti kasvaa.

Lounashetki Paolo Manzonen viinitilan pihalla.


Helsinki – Milano – Como – Serralunga – Alba - Milano - Helsinki    


Meillä on tapana viettää toukokuun alussa oleva syntymäpäiväni jossain ulkomailla. Tänä vuonna veri alkoi vetää parin vuoden tauon jälkeen Italiaan. Oikeastaan matkakohde sinetöityi viime kesänä, kun olimme ystäväpariskunnan kanssa Olavinlinnassa Jyrki Sukulan isännöimällä illallisella. Hauskan illan päätteeksi päätimme, että pitäähän meidän lähteä katsomaan minkälaiselta tilalta Jyrkin tarjoilemat huikeat viinit oikein tulevat.

Azienda Agricola Sukulan tuttu isäntä.


Mutta on ihan selvää, että ihan yhden viinitilavierailun takia ei Italiaan kannata mennä, joten kevään aikana rakentelin mukavan tiiviin viiden päivän kokonaisuuden, jonka aikana nähtiin ja koettiin varsin monipuolinen Italia. Ollaan toki siksakkailtu ympäri Italiaa aikaisemminkin, mutta jotenkin tällä kertaa saimme kokea neljä tai jopa viisi varsin erilaista Italiaa.

Ostoskeskus Vittorio Emanuele II Milanon keskustassa.


Tyylikäs Milano


Matkan ensimmäinen etappi oli jo ennestään tuttu Milano. Koska aikaa tämän muodin mekan koluamiseen oli varattu vain yksi päivä, päätimme yksinkertaisesti kuljeskella ympäri keskustaa ja nauttia kaupungin kansainvälisestä tunnelmasta ilman mitään sen suurempia suunnitelmia. Tosin minä halusin käväistä Duomon katolla ottamassa pari valokuvaa ja Lasse halusi käydä luukirkossa eli San Bernardino alle Ossassa, mutta muuten annoimme tuulen kuljetella. Luukirkkoon emme kuitenkaan valitettavasti aukioloaikojen vuoksi ennättäneet.




Duomolta tullessa bongattiin Vittorio Emanuellessa upea Aperol-terassi, jonne oli ihan pakko päästä käymään. Ensimmäisellä yrityksellä paikka oli suljettu ja toisella yrityksellä sinne oli jo melkoinen jono, mutta päätettiin joka tapauksessa jäädä katsomaan minkälaisesta paikasta on kyse. Ja kyllä vaan kannatti. Ainakin jos on Aperol Spritzin ystävä. 13 euron sisäänpääsy oikeuttaa yhteen erittäin hyvään Aperol Spritziin ja melkoiseen määrään ruokaan. Drinkki tilataan tiskiltä ja tarjoilijat kulkevat ympäri ravintolaa erilaisten snäkkitarjottimien kanssa. Täällä on hyvä nautiskella illallisen alkupalat.





Milanon osalta oli yksi haave, nimittäin löytää hyvä tryffelirisotto. Luukirkkoa etsiessämme bongasimme pienen Antica Osteria del Laghetto -ravintolan, jonka ulkopuolella mainostettiin tryffeliä. Kun ravintolan sijaintikin oli ihanan rauhallinen Duomon hulinan jälkeen, päätimme jäädä sinne. Haaveissa olleen tryffelirisoton sijasta saimme aivan loistavan tryffelipastan. Ja kun jälkkäriksi oli vielä tarjolla ihan parasta kunnon löysää isoäidin tekemää tiramisua, niin tätä paikkaa on vain pakko suositella niin tunnelman, palvelun kuin ruuankin osalta.



Tryffelipastalla.
Illallisen päätteeksi teimme vielä pienen iltakävelyn Milanon kultaisesen neliön alueella ja ihailimme maailman tunnetuimpien muotibrändien näyteikkunoita.



Comon helmi Bellagio


Seuraavana aamuna oli aika suunnata Como-järvelle. Kävimme edellisellä Italian reissulla Gardalla, joten nyt oli kiva tehdä vertailua naapurijärveen. Como on Italian kolmanneksi suurin järvi. Sen pituus on 46 km ja levein kohta 4,5 km. Järven kapeus tekee siitä erityisen viehättävän, sillä järven kumpikin ranta on näkyvillä koko ajan. Kiemuraiset vuoristotiet, kauniit kivitalot ja kirkkaan turkoosina hohtava järvi saavat paatuneimmankin matkaajan huokaamaan. Matkalla piipahdimme pikaisesti Comossa, sen jälkeen suuntasimme lounaalle Nessoon ja lopulta päädyimme ihanaan Bellagioon.

Comojärvellä Comon kaupungissa.


Olin saanut vinkin Nessossa sijaitsevasta hienosta vesiputouksesta. Niinpä päätimme ajaa sinne lounaalle ja katsoa samalla putouksen. Putouksesta ei löytynyt merkkiäkään, mutta lounasravintolan omistaja kertoi hieman vajavaisella englannilla, että parin kilometrin päässä on parkkipaikka, jolta pääsee laskeutumaan putoukselle. Eipä ihan oikeaan paikkaan osuttu näilläkään ohjeilla, mutta toisesta ravintolasta viittoiltiin rantaan ja kerrottiin että tästä kymmenen minuutin kävely, niin sieltä löytyy. Mutkaisen ja kivisen polun päästä löytyikin todella viehättävä paikka, jota on helppo suositella. Itse putous ei ole ihmeellinen, mutta ympäristö on erityisen viehättävä. Ja pois tullessa löytyi se parkkipaikkakin (Piazza del Castello), jolta pääsee suoraan putoukselle. Mutta saatiinpa vähän ylimääräistä liikuntaa mainion lounaan päälle.

Lounaalla Nessossa.

Kaunis polku Nesson putouksille.

Nesso.


Putoukselta ajoimme suoraan Bellagioon. Comon rantatiet ovat upeita, mutta liikenne on todella hurjaa. Autot, moottoripyörät ja polkupyörät sakkailevat sikin sokin kapeilla teillä ja välillä tuntuu että kolareita ei voi välttää millään. 



Olin varannut Bellagiosta majoituksen vanhasta kaupungista, ja sehän tarkoittaa perinteisesti sitä, että auto pitää jättää kilometrin päähän majapaikasta. Parkkipaikkojen löytäminen oli muutenkin tämän reissun suurin haaste. Kaikesta matkalaukkujen raahaamisesta huolimatta olimme lopulta todella tyytyväisiä viehättävään majapaikkaan tunnelmallisessa vanhassa kaupungissa. Tästä lisää postauksen lopussa.



Bellagio on ihastuttava ja hyvin perinteinen italialainen kaupunki. Vanhan kaupungin värikkäät seinät, kapeat kujat ja hidas tunnelma ovat juuri sitä Italiaa, jota rakastan. Ei ole tarvetta kiirehtiä mihinkään, voi vain nauttia olostaan, pysähtyä välillä viinille tai herkulliselle jäätelölle, kivuta loputtomia portaita ylös ja alas.



Bellagiossa halusin päästä myös vuorille vaeltamaan, sillä alueella on useita merkittyjä vaellusreittejä reilun tunnin reitistä yli kuuden tunnin reitteihin. Löysimme matkailuinfosta hyvän kartan, josta valitsimme parin tunnin reitin ja suuntasimme kohti vuoristoa. Ihan emme koko matkaa pysyneet merkityllä reitillä, mutta oikein hyvän lähes kolmen tunnin vuoristolenkin teimme. Jos vaellus vuoristossa kiinnostaa, suosittelen ottamaan kunnon vaelluskengät mukaan. Metsäreiteillä on paljon kiviä ja juurakkoja ja sateen jälkeen polut ovat todella liukkaita. Mutta vaellus on ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu.

Osa poluista kulkee korkeiden kiviaitojen välissä. 

Vuorilta on upeat näkymät Comolle.
Huipulla on tunnelmallisia niittyjä.

Paluumatkalla tulimme keskustaan upean Villa Melzin puutarhan kautta. Myös täällä kannattaa ehdottomasti käydä, sillä suuri puutarha on täynnä toinen toistansa kauniimpia istutuksia.

Villa Melzin rannassa.


Kun järvellä ollaan, niin luonnollisesti tekee mieli veneilemään. Suunnitelmissa oli varata yksityisvene ja kruisalla sillä pitkin Comoa, mutta sää muuttui niin huonoksi, että päädyimme pyörähtämään yhteysaluksella naapurikaupunki Varennassa. Matka taittuu laivalla 15 minuutissa, ja laivoja menee todella usein. Aikataulua ei siis tarvitse mitenkään erityisesti suunnitella, vaan voi suunnata laiturille silloin kun tekee mieli lähteä.

Varenna.


Huumaavia alppimaisemia Gran Paradisossa  


Lopulta oli aika suunnata kohti matkan viimeistä etappia eli Piemontea. Päätimme tehdä matkalla ”pienen” mutkan ja poikkesimme Gran Paradison kansallispuistossa. Alppien vieressä kiemurtelevat pienet mutkaiset tiet tarjoavat ikimuistoista nähtävää, mutta reittisuunnittelussa kannattaa huomioida, että matkanteko on kapeiden ja mutkittelevien teiden vuoksi melko hidasta. Teimme matkaa Bellagiosta Gran Paradisoon noin viisi tuntia. Tosin pysähdyimme matkalla toviksi Comon silkkimuseoon, mutta tämä teki matkaan korkeintaan tunnin mutkan.



Hienointa Gran Paradisossa on matka itse kansallispuistoon. Huikeat toinen toistaan upeammat alppimaisemat saavat sydämen tykyttämään. Matkalla ohitetut pienet kylät saavat miettimään, minkälaista elämä tällaisissa pienissä kylissä oikein on. Mistä tulee elanto, missä lapset käyvät koulua, kuinka vapaa-aikaa vietetään.

Gran Paradiso ja Alpit.


Gran Paradisossa on useita merkittyjä reittejä, mutta lyhyen kokemuksen perusteella reitit ovat täälläkin varsin huonossa kunnossa. Päätimme tällä kertaa tehdä vain pienen nousun Alppien rinteille. Matkalla näimme metsäkauriin ja ihastelimme Appien lumisia huippuja. Mieleen jäi kytemään että ehkä vielä joskus voisi kivuta vaikka Alppien huipulle. Mutta silloin aikaa on varattava enemmän.

Pittoreski Serralunga Piemonten sydämessä


Saavuimme Serralungaan Paolo Manzonen viinitilalle auringon vaipuessa viinipeltojen taakse. Kaunis vaaleanpunainen kivitalo toivotti meidät tervetulleiksi, samoin talon hurmaava omistaja Louisella Manzone. Iloksemme saimme kuulla, että talossa oli vierailulla ryhmä, minkä ansiosta keittiö oli vielä auki ja saimme illan päätteeksi aivan loistavan perinteisen piemontelaisen illallisen. Tarjolla oli suussasulavaa ragua, maistuvaa jänispaistia ja kepeää marjoista ja marengista tehtyä jälkiruokaa. Ruuan seurana saimme maistella yhteensä kahdeksaa erilaista talon omaa viiniä. Elämä tuntui aika hyvältä. 

Viinitilan omistaja Louisella Manzone

Seuraavana päivänä käveltiin naapuriin Sukulan viinitilalle. Jostain syystä varauksemme oli hukkunut jonnekin, mutta onneksi talon isäntä oli paikalla ja perui ystävällisesti palaverinsa, jotta ennätti kertoa meille viininviljelystä ja maistattaa talon viinejä. Vietimme mukavan iltapäivän Jyrkin kanssa tarinoiden ja lopulta siirryimme oman majapaikan uima-altaalle nautiskelemaan Piemonten auringon lämmöstä ja hyvästä Sukulan tilan Barolosta.





Tryffelimekka Alba


Seuraavana aamuna olikin aika lähteä takaisin Milanon suuntaan. Päätimme käväistä matkalla tryffeleistään kuulussa Alban kaupungissa. Alba on erityisen kuuluisa valkeasta tryffelistä, jonka kilohinta nousee parhaimmillaan tai pahimmillaan yli viiteen tuhanteen euroon. Albassa järjestetään syksyisin myös kuuluisat tryffelimessut.



Me löysimme itsemme paikallisesta herkkukaupasta maistelemasta erilaisia tryffelituotteita. Päädyin ostamaan mukaani pienen mustan tryffelin, tryffelivoita, tryffeliöljyä ja tryffelihöylän. Ja kun ennätimme vielä ennen Albasta poistumista nauttia mainion tryffelirisoton, oli helppo todeta, että kaikki matkan tavoitteet olivat täyttyneet. Kerrottakoon vielä sen verran, että tungin hölmöyksissäni uuden tryffelihöylän käsimatkatavaroihin ja oli aika lähellä että se ei jäänyt turvatarkastukseen. Onneksi ystävälliseti italiaiset turvamiehet ja -naiset heltyivät surkean katseeni edessä ja antoivat minun viedä höylän koneeseen.

Majoituspaikat


Kaikki matkan majoituspaikat olivat omasta mielestäni oikein kelpoja valintoja. Alla vähän tarkempaa tietoa paikoista niille, jotka kaipaavat majoitusvinkkejä Italiaan.

Milano: Noin 200 metrin päässä Duomosta sijaitseva Hotel Dei Cavalieri on kodikas pieni hotelli. Loistava sijainti ja hyvä hinta-laatusuhde tekevät siitä suosittelemisen arvoisen. Normaalisti Duomon ympäristössä olevista hotelleista saa maksaa itsensä kipeäksi, mutta tämän majoituksen hinta oli 175 €/yö sisältäen erittäin runsaan aamupalan. Hotellin kymmenennessä kerroksessa on kiva terassiravintola. Huoneet ovat suhteellisen vaatimattomat, mutta kukapa sitä Milanossa hotellihuoneessa viettää aikaa.

Hotel Dei Cavalierin näköalaterassi.


Bellagio: Vanhan kaupungin sydämessä, rannan tuntumassa sijaitseva Laconda Barchetta on yllättäen B & B. En ole koskaan varannut bed & breakfast –tyyppistä majoitusta, mutta tällä kertaa päätin ottaa riskin, sillä halusin nimenomaan vanhaan kaupunkiin, eikä siellä juuri kunnon hotelleja ole. Laconda oli todella positiivinen yllätys. Huoneet on persoonallisesti sisustettuja ja ainakin kummassakin meidän huoneessa oli oma ihanan pieni parveke. Alakerrassa oli lienee vanhan kaupungin paras pitseria ja toisessa kerroksessa yksi kaupungin suosituimmista ravintoloista. Pitsat kävimme syömässä, mutta ravintolaan emme ilman pöytävarausta päässeet. Huoneen hinta 120 €/yö. Aivan loistava aamupala.

Näkymä majapaikan ikkunasta.

Hauskat parvekkeet.


Serralunga: Serralungassa majoituimme Paolo Manzonen viinitilalla Riikka Sukulan suosituksesta. Tilan sijaiti oli meille ideaali, sillä se sijaitsee aivan Sukulan tilan vieressä ja reilun kilometrin päässä Serralungan keskustasta. Tilalta aukeaa upeat näköalat suoraan viinipelloille ja kukkuloilla sijaitseviin pikkukyliin. Huoneistot ovat todella suuria ja talonpoikaistyyliin sisustettuja. Tilalla on myös uima-allas ja suomalainen sauna. Erittäin ystävällinen henkilökunta auttaa kaikissa mahdollisissa asioissa. Kierros viinitilalla ja tasting kuuluvat huoneen hintaan. Huoneisto aamupalalla 115 €/yö. Aamupala on hiukan vaatimaton, mutta kuitenkin riittävä.

Mainio näköala viinitilan uima-altaalta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti