keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Matkalla Etelä-Amerikkaan

Täällä sateen ja tuulen keskellä on hyvä aloittaa suunnitella kolmen viikon päässä häämöttävää Uruguayn matkaa. Näyttää siltä, että ollaan valittu oikein sopiva aika Uruguayn vierailuun, sillä tammikuun lämpötila näyttää hyvinkin pysyttelevän yli 30 asteessa. Matka suuntautuu Montevideoon, sillä ystäväni on siellä komennuksella. Tarkoitus on myös piipahtaa Coloniassa ja Argentiinan puolella Buenos Airesissa.




1,5 miljoonan asukkaan Montevideo on Uruguayn suurin kaupunki ja pääkaupunki. Se on luokiteltu Latinalaisen Amerikan kaupungeista parhaan elämänlaadun kaupungiksi. Sanotaan, että Montevideota voi jopa pitää arkkitehtimuseona, silla kaupungista löytyy niin paljon erilaisia maailman arkkitehtuurin tyylejä ja virtauksia. Ja mikä voisikaan olla mukavampaa kuin kaupungilla kuljeskelu ja hienon arkkitehtuurin ihailu.

Matkaoppaiden mukaan Montevideo on kansainvälinen, eläväinen paikka, jossa on upeaita hiekkarantoja, runsas kulttuuritarjonta ja vilkas ravintolaelämä. Itse odotan erityisesti, että pääseen johonkin hämyiseen tangobaariin taivuttelemaan argentiinalaisen tangon tahdissa. Tangokursseja on kuulema tarjolla monessa paikassa, ja sellaiseen osallistutaan aivan ehdottomasti.



Luonnollisesti myös ruokakulttuuri kiinnostaa, ja olenkin jo laittanut kyselyjä muutamille ruokakursseja järjestäville tahoille. Olisi hieno päästä perehtymään uruguayalaisen keittiön saloihin. Eli toivottavasti tämä suunnitelma onnistuu. Jonkinlaiselle viinikierrokselle voisi myös osallistua.



Tarkoitus on tosiaan myös piipahtaa Coloniassa, jonka historiallinen kaupunginosa on Unescon maailmanperintökohde. Kuvien perusteella Colonia on ihastuttava pieni kaupunki mukulakivikatuineen ja pienine taloineen. Tätä vierailua odotan kovasti. Yleisesti ottaen pidän enemmän juuri näistä pienistä pittoreskeista kylistä kuin suurista kaupungeista.

Ja pariksi yöksi yritetään vielä ennättää Latinalaisen Amerikan Pariiksi kutsuttuun Buenos Airesiin, kun siinä kulmilla kerran ollaan. Sinne pääsee kätevästi laivalla Montevideosta muutamassa tunnissa. Tiukkaa valintaa taas että mitä yrittää suurkaupungista nähdä parissa tunnissa. Ehkäpä vain nautiskellaan argentiinalaisista pihveistä ja täyteläisistä punaviineistä. Muutaman tunnin voisi toki viettää Cemeterio de la Recoletassa, tunnetulla hautausmaalla, jossa kuuluisat henkilöt kuulema tuntuvat elävän ikuisesti tyylikkäiden marmoripatsaiden ja taiteellisten kryptien keskellä.