sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Georgia on my mind

Tuli sitten varattua lennot Tbilisiin, Georgiaan. Onhan tästä jo haaveiltu tovi ja nyt oli sitten sopiva aika siirtyä toteutukseen. Tosin matkan ajankohta on vasta syyskuussa, mutta nyt on oiva aika aloittaa suunnittelu. Tai ehkä oikeammin fiilistely.


Georgian kartta. Lähde: maailma.net.

Kun työkseen miettii, että kuinka voisi vaikuttaa ihmisten matkustuspäätökseen, niin Tbilisin valinta matkakohteeksi on hyvä esimerkki siitä, että ei välttämättä mitenkään. Tämä päätös syntyi nimittäin samalla hetkellä kun katselin Yleltä Silkkitie-nimistä tv-sarjaa, jossa Ville Haapasalo istui Tbilisissä toinen toistaan ihanampien herkkujen painosta notkuvan ruokapöydän ääressä. Ja siitä se sitten taas lähti...


Juuri tästä kuvasta syntyi päätös lähteä Tbilisiin päivälliselle. Lähde: www.hbl.fi. 

Päätös tapahtui siis samalla hetkellä kun katsoin ohjelmaa, muistaakseni tammikuussa, ja eilen sain varattua lennot. Vaihtoehtoja oli useita, mutta päädyimme siihen, että lennetään Turkish Airlinesillä Istanbulin kautta. Paluumatkalla jäädään vielä Istanbuliin yhdeksi yöksi kun sielläkään ei ole tullut käytyä aikaisemmin.


Herkullista baklazhania pietarilaisessa Kish Mish -ravintolassa.

Niin kuin yllä olevasta saattaa hyvin päätellä, on matkan tärkein motiivi päästä herkuttelemaan gruusialaisen keittiön parhailla paloilla. Pietarissa olen käynyt useaan otteeseen gruusialaisissa ravintoloissa, ja olen menettänyt sydämeni tai ehkä oikeammin makuhermoni kaukaasialaisen keittiön makumaailmaan. Vahvat mausteet, paljon yrttejä, juustoja ja pähkinää, niistähän ei voi olla tykkäämättä.


Ja omatekemää baklazhania...

Itse olen valmistanut mm. khartsoa ja baklazhania, mutta eihän niistä tietenkään oikean makuista saa kun suomalainen maustevalikoima ei ihan vastaa kaukaasialaista. Selvää on, että reissussa on maistettava ainakin khinkalia, khatsapuria ja mkhalia. Ja tietenkin tuotava tullessaan kasa mausteita omaan keittiöön.


Lähde: www.wineanorak.com.

Georgia on tuhansia vuosia vanha viinialue, jota on kutsuttu myös viinin syntypaikaksi. Viiniä tuotetaan useilla eri alueilla, joista tärkein on Kakheti maan itäosassa. Yleisiä rypälelajikkeita ovat valkoinen Rkatsiteli ja punainen Saperavi. Voi olla, että joutuu maistelemaan myös näitä:-) Tietoa georgialaisista viineistä löytyy mm. Wineanorak.com-sivuilta.


Komeeta on kuin Alpeilla. Lähde. Wikipedia.

No toki hyvän ruuan ja juoman lisäksi muutkin asiat Georgiassa kiinnostavat. Kiinnostavaa on mm. se, että Georgia sijaitsee Euroopan ja Aasian rajalla ja on näin imenyt vaikutteita kummastakin. Jos Euroopan ja Aasian rajana pidetään Kaukasus-vuorta, niin Georgia on Aasiaa, mutta Georgialla on erittäin vahvat kulttuuriset, historialliset ja uskonnolliset siteet Eurooppaan.

Mtkvari-joki Tbilisissä. Lähde: Panoramio.

Myös Georgian maantiede on kiinnostava. Jopa 85 % maan pinta-alasta on vuoristoa. Kaukasuksen korkein huippu Georgiassa kohoaa 5200 metriin. Georgiassa on noin 25 000 jokea, jotka laskevat Mustaanmereen ja Kaspianmereen. Merkittävin joki on Tbilisin läpi virtaava Mtkvari.

Ruokafiilistelyt nyt kuitenkin päällimmäisenä ja muusta ennättää ottaa selvää sitten lähempänä. Saa laittaa vinkkejä, jos on omia kokemuksia Tbilisistä ja tietty muutenkin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti