torstai 6. syyskuuta 2012

Eilen melkein junalla, tänään melkein marsrutkalla

Eilen oli sitten aika ryhtyä tositoimiin. Ensimmäinen matkakohde oli noin 80 km Tbilisistä sijaitseva Gori ja siellä Stalinin kotitalo ja museo. Kyselimme edellispäivän matkailuinfovisiitillä kuinka Goriin olisi helpointa mennä, ja matkailutäti kertoi, että menkää vaan rautatieasemalle, junia menee monta kertaa päivässä Goriin.


Gorissa ei ole juuri muuta nähtävää kuin Stalinin museo.

No eikun tuumasta toimeen, metrolla suoraan rautatieasemalle ja ensimmäiselle luukulle kärkkymään lippuja. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen lippuluukun täti kertoo, että Gorin lippuja voi ostaa viereiseltä luukulta. Kai tämäkin oli jossain kerrottu, mutta kun sitä georgiaa ei ole vielä tullut opittua riittävästi. Viereisen luukun täti kertoo, että seuraava juna Goriin lähtee neljän tunnin päästä. Ei yhtään auta vaikka kuinka piipitän, että matkaluinfon täti sanoi, että junia menee puolen tunnin välein....


Stalinin museossa nähtävää riittää. Kannattaa ottaa opas, kuuluu pääsylipun
hintaan.

Eipä auta kuiin siirtyä suunnitelmaan B eli linja-auto. Pöngimme ulos rautatieasemalta, ja eikun pihalle kyselemään kuinka linja-autoasemalle pääsee. Ystävälliset taksikuskit kertovat, että ei Goriin kannata mennä bussilla, vaan pitää mennä viereiselle rautatieasemalle, sieltä menee Goriin junia koko ajan. Matkailuinfon täti oli unohtanut kertoa meille, että kaupungissa on kaksi asemaa, ja juuri siltä toiselta lähtee Gorin junat. Tässä vaiheessa kello on jo niin paljon, että päätämme tarttua taksikuskin tarjoukseen Gorin keikasta.


Stalin museossaan.

Ja voi vitsi mikä taksikuski saadaankaan. Ei hetken hiljaisuutta kun herra haluaa kertoa kaiken mahdollisen Georgiasta ja Tbilisistä. Sinänsä oikein mielenkiintoista, mutta sokea-Reettakin tajuaa, ettei ihan kaikkea kannata uskoa, sen verran lennokkaita tarinat ovat. Ja toisaalta kuski puhuu sellaisella aksentilla Venäjää, että ihan kaikkea ei pysty ymmärtämään millään.


Stalinin kotitalo.

Taksimatkan Georgia-katsauksen mukaan kaikki teollinen tuotanto on Georgiasta loppu, maa elää amerikkalaisista investoinneista ja jos ne loppuvat, niin konkurssiin mennään. Turkkilaiset ovat vallanneet maan ravintola- ja hotellibusineksen ja lähes kaikki tavara tuodaan Turkista.


Stalinin junanvaunu.

Matka Stalinin kotipaikalle kestää puolisentoista tuntia, mutta koska kyse on maailmanhistorian kannalta niin merkittävästä henkilöstä, niin matka kannattaa kyllä tehdä. Museo itsessään ei ole museota kummempi, mutta Stalinin kotitalo on säilynyt ennallaan, samoin yksi Stalinin junanvaunuista, lentokoneeseenhan hän ei halunnut mennä.


Luostari vanhan luolakaupungin huipulla.

Piipahdamme vielä Gorin matkailuneuvonnassa ja saamme vinkin lähellä sijaitsevasta muinaisesta luolakaupungista Uplistsikhesta. Tämä osoittautuukin aivan loistavaksi paikaksi. 3000 vuotta vanha luolakaupunki on säilynyt hyvin ja on todella mielenkiintoista nähtävää. Tätä ei kannata jättää väliin jos tällä suunnalla vierailee. Itse asiassa voisi olla hyvä idea ottaa eväät mukaan ja nautiskella upeista näköaloista luolien tykönä.


Upea näkymä Uplistsikhesta.

Ajelimme Gorista suoraan Tbilisin Sulphur Batheille eli rikkikylpyihin. Kylpylaitoksen rouva haluaa välttämättä puhua vaillinaista englantia ja saa myytyä meille yksityiskylvyn melko kalliiseen hintaan. Tosin kokemus on joka larin arvoinen. Meidän omassa pikku kylpylässämme on oleskeluhuone, sauna, oma wc, hierontalavitsa ja kaksi kylpyammetta; kylmä ja kuuma.


Privaatikylpylä. Suosittelen.
Abanotubani.

Kuuma amme on niin kuuma, että aluksi tuntuu aivan mahdottomalta mennä veteen. Pakon edessa se kuitenkin onnistuu, mutta pitkään ei kylvyssä voi olla. Pian ymmärrämme mistä on kyse. Kylvyissä pitää vuorotella melko usein eli tovi kuumassa, sen jälkeen tovi kylmässä ja taas vaihto. Kuumaa vettä ei lämmitetä missään, vaan se tulee suoraan maan alta kuumana. Ja tuoksahtaa hieman rikiltä, mutta ei pahasti. Kylvyn jälkeen on taivaallisen rento olo.  En tiedä onko Tbilisin kuumissa vesissä parantava voima niin kuin väitetään, mutta ainakin ne saavat ihmisen pieneen euforiaan.

Viinimatkalle Kakhetiin

Tänään oli sitten vuorossa viinmatka Kakhetiin. Sinne päätettiin lähteä marsrutkalla. Ja niin kuin arvata saattaa, ihan näin ei käynyt. Nyt osasimme mennä jo oikealle asemalle, sinne josta pääsee ihan mihin vaan. Mutta emme ennättäneet ottaa montakaan askelta aseman ulkopuolelle, kun taksikuski hyökkäsi kimppuumme ja kysyi voiko viedä meidät Telaviin. Mistähän pirusta se tiesi mihin ollaan menossa? Sama se, mutta päätettiin laiskuuttamme hyväksyä tarjous ja nauttia taksikyydistä vuoreten yli Telaviin, joka sijaitsee Kakhetin viinialueella.


Upea Chateu Mere. Tätäkin pitää suositella.

Pyysimme kuskia jättämään meidät Telavin keskustaan, josta ajattelimme käydä matkailuinfosta kyselemässä mitkä ovat alueen parhaat viinitilat. Lyhyen kyselykierroksen jälkeen selviää, että kaupungissa ei taida olla minkäänlaista matkailuinfoa. Eipä auta taas kuin pyytää taksikuskilta, keneltäkäs muulta, apua tilanteeseen. Näytämme kartasta muutaman paikan ja yksi kuskeista lähtee viemään meitä viinitilille.


Tilan omistaja George juo ystävällisesti viiniä kanssamme.
Mistään varsinaisesta tastingista ei ehkä ole kyse...

Tila sijaitsee keskellä ei-mitään vankkojen porttien sisällä. Hetken aikaa kolkuteltuamme joku tulee avaamaan ja kertoo, että paikka on nyt suljettu. Lieko onnettomat ilmeemme pehmittäneet nuoren herran, kun hän kuitenkin heltyy ja sanoo, että voimme järjestää teille omat maistajaiset. Omistaja ja viinimestari kun on kerran paikalla.


Georgialainen viini säilötään maan alla sijaitseviin saviastioihin.

Niinpä istumme pöytään viinitilan omistajan kanssa ja maistelemme jokusen lasillisen viiniä, paikallista juustoa, hunajaa ja pähkinöitä. Pari tunti vierähtää mukavasti isännän kanssa tarinoiden viineistä ja elämästä Georgiassa. Tämä tuntuu lomalta ja mukavalta sellaiselta. Lähtiäisiksi ostamme vielä mukaan muutaman pullon tilan omaa viiniä ja suuntaamme takaisin Telaviin syömään.


Georgialaiset ylpeilevät sillä, kuinka nopeasti taloja rakennetaan.

Telavi on paikka, jota on vaikea kuvailla sanoin. Kaupunkia rakennetaan niin voimallisesti, että ihan koko kapunki on yhtä rakennustyömaata. Tuntuu kuin astuisit elokuvan kullisseihin. Komea kaupungista tulee ja kun georgialaiset ylpeilevät koko ajan sillä kuinka nopeasti taloja rakentavat, niin villi veikkaus on, että parin kuukauden kuluttua koko kaupunki on uusi. Vaan sitä minä en enää mene katsomaan.