lauantai 8. syyskuuta 2012

Stalinin salainen kirjapaino

Näimme Gorissa, virallisessa Stalinin museossa pienoismallin talosta, jossa Stalin asui opiskellessaan Tbilisissä. Tästä talosta käsin, tai paremminkin talon alla, hän pyöritti merkittävää kirjapainotoimintaa. Merkittävää maailman historian kannalta siinä mielessä, että tässä paikassa painettiin lehdet ja pamfletit, joilla levitettiin Marxin kommunismin aatetta ympäri Eurooppaa, Lontoota ja Tamperetta myöten.

Päätimme etsiä paikan ja käydä katsomassa mitä talosta ja sen tarinasta on vielä jäljellä. Matkaoppaat eivät jostain syystä tätä paikkaa tunne, mutta pienen googlailun jälkeen löysin yhdeltä keskustelupalstalta kirjoituksen, jossa kerrottiin miten paikan löytää. Onneksi kirjoituksessa oli myös hyvät ohjeet, joiden perusteella sitten suunnistimme perille.

Piirrustus siitä, kuinka maanalaiseen kirjapainoon pääsi
kaivon kautta.
Kaikesta huomaa, ettei paikkaa tosiaankaan löydä opaskirjoista. Olimme tässä Tbilisin kommunistien ylläpitämässä museossa yli tunnin, eikä sinä aikana muita asiakkaita näkynyt. Saman tien kun astuimme sisään museoon, ilmestyi ystävällinen vanha mies paikalle ja otti tilanteen haltuunsa. Hän oli oikein iloinen siitä, että olimme Suomesta, ovathan suomalaiset hienoa porukkaa ja ennen kaikkea Urho Kaleva Kekkonen on hieno mies.

Opas esittelee juhlavuoden Pravdaa. Ensmmäinen Pravda on painettu täällä.
Opas johdatti meidät läpi koko museon ja esitteli tarkasti kaikki kohteet. Näimme mm. alkuperäiskopion ensimmäisestä Pravdasta ja myös satavuotisjuhla-Pravdan, jonka Venäjän kommunistinen puolue oli lähettänyt museoon. Satavuotislehti ilmestyi muuten tänä vuonna toukokuussa. Lisäksi museossa on paljon valokuvia, patsaita ja mm. Stalinin puoluekirja. Vaikka opas ei muuten englantia puhunutkaan niin joka välissä hän sanoi, pliis fotograf ja veris good! Hänelle oli hyvin tärkeätä, että ikuistimme heille niin tärkeän paikan.

Oppitunti kommunismin saloihin....
Ennen museon ulko-osiin siirtymistä toinen paikalla olleista vanhoista herroista kysyi mikä on meidän suhteemme Staliniin. Hälytyyskellot soivat tässä kohtaa jo kovaa, mutta muotoilin varovasti, että olen lukenut aika paljon pahaa Stalinista. Ja siitä se sitten lähti. Sain noin puolen tunnin opetuksen siitä, kuinka Stalin on hieno mies, eikä millään ole voinut tehdä mitään pahaa, koska teki kabinetissaan aina 18-tuntista työpäivää ja ratkaisi koko maailmaa koskevia asioita. Missä välissä sitä pahaa olisi ennättänyt? Ja koska kommunisimi on niin hieno aate, että siinä halutaan vain hyvä yhteiskunta kaikille, niin onhan selvää että jos terroristit vastustavat tätä ajatusta, niin ammuttavahan ne on. Eikö meidän mielestä Anders Breivikin pitäisi ampua? Eipä siinä paljon auttanut muu kuin nyökkäillä ja hivuttautua pikku hiljaa ovea kohti. Turha oli väittää vastaan niistä hirmuteoista, mitä tässä imperiumissa on aikoinaan tehty intelligentsijaa lahdatessa.

Tämän kaivon kautta mentiin maanalaiseen kirjapainoon.
Ripityksestä selvittyämme pääsimme katsomaan kaivoa, josta Stalin kumppaneineen kulki maan alla sijaitsevaan kirjapainoon. Samoin pääsimme katsomaan itse kirjanpainoa. Onneksi ei kuitenkaan kaivon kautta, vaan kirjapainoon oli rakennettu raput jo 30-luvulla kun paikasta tuli museo.

Maanalainen kirjapainokone. Kone on ruostunut koska se oli pari vuotta veden alla.
Lopuksi pääsimme vielä itse taloon, jossa Stalin asui. Opas pisti meidät istumaan Stalinin sängylle ja sanoi, että kukaan muu ei ole saanut istua tällä sängyllä, mutta suomalaiset saavat tietenkin. Näinhän se tietysti menee:-)

Stalinin sängyllä.
Lopuksi maksoimme vielä 10 larin maksun opastuksesta ja herra kertoi, että valtio ei tue heitä mitenkään vaan he elävät pääsymaksuilla ja kommunistisen puolueen tuella. Hän kertoi myös että asuu talossa ja on aina paikanpäällä jos joku haluaa tulla tutustumaan. Museon ovessakin lukee, että olemme auki ympäri vuorokauden. Jos käyt Tbilisissä, niin tätä kohdetta ei kannata jättää väliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti