keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Näin piristän omalla kulutuskäyttäytymiselläni Savonlinnaa

Silmiini sattui Uusi Lahti -lehdessä ollut artikkeli siitä, kuinka oman kaupungin asukkaat voisivat piristää näinä vaikeina aikoina asuinkaupunkinsa taloutta. Minusta artikkeli oli niin kiinnostava, että päätin ottaa haasteen vastaan ja tehdä oman listani siitä, kuinka aion itse tämän vuoden aikana tehdä sellaisia valintoja, että minun rahani jäävät hyödyttämään Savonlinnan kaupunkia, sen elinkeinoelämää ja asukkaita. Toki tuon kaupungin kassaan rahaa palkka- ja yhteisöveron muodossa, mutta ihan varmasti voin tehdä vielä jotain enemmän. Rakastan Savonlinnaa ja olen iloinen ja ylpeä siitä, että saan asua tässä upeassa Saimaan kaupungissa. Ja olen toki valmis tekemään töitä sen eteen, että kaupunki voisi jatkossakin hyvin.

Kaunis olet Savonlinna.



Ajatus menee niin, että teen joka kuukaudelle listan siitä mitä voin tehdä kaupunkini hyväksi. Haluan haastaa mukaan myös muut savonlinnalaiset. Laittakaa vinkkejä ja omia kommentteja siitä, miten asiaa voisi viedä eteenpäin vieläkin tehokkaammin. Aloitetaan toukokuusta, samanlainen lista tulee joka kuukaudelle tänä vuonna.

Näin edistän omilla ostovalinnoillani rahojen jäämistä Savonlinnaan toukokuussa


Ruoka
Suurin osa kuukauden aikana käytetyista rahoista menee ruokaa. Vaikka arvostan lähiruokaa, se ei välttämättä näy aina ostoskorissani. Lupaan toukokuun aikana ostaa yhä enemmän lähellä tuotettuja tuotteita. Osallistun luomupiirin yhteisiin tilauksiin, joissa tilataan paikallisia tuotteita lähitiloilta.

Lisää lähiruokaa. Tämä lienee helpoin ja mieleisin tehtävä.

Lupaan myös käydä ainakin kaksi kertaa toukokuun aikana syömässä jossain paikallisessa ravintolassa. Ja ehdottomasti sellaisessa, jonka rahat jäävät Savonlinnaan. Samoin lupaan käyttää kahvilapalveluja entistä enemmän.

Matkailu
Olen melko kova tyttö matkailemaan. Työn puolesta sitä saa tehdä myös toukokuussa, mutta lupaan, että vapaa-ajalla käytän Savonlinnan seudun matkailu- ja kulttuuripalveluja. Käyn ainakin maakuntamuseossa katsomassa Muuttuva Savonlinna -näyttelyn. On oikeastaan synti, että en ole tehnyt sitä aikaisemmin. Lisäksi käyn ehdottomasti Lustossa, onhan siellä 20-vuotisjuhlanäyttely. Muita vinkkejä otetaan mieluusti vastaan :)

Savonlinnan markkinointi
Lupaan omalta osaltani markkinoida Savonlinnaa upeana asuin- ja matkailukaupunkina ja puhun kotikaupungistani aina positiivisia asioita. Pidän kameraa mukanani ja kuvaan seudun parhaita paloja. Jos meistä jokainen markkinoisi Savonlinnaa omalle ystäväpiirilleen, niin uskoisin että olisimme vieläkin tunnetumpi matkailukaupunki. Tätä toki olen tehnyt jo pitkään, mutta aina voi parantaa.

Ostokset
Tarvisen uuden kanootin, koska vanha kanottini lähti myrskyn matkaan viime syksynä. Lupaan selvittää onko mahdollista ostaa kanoottia Savonlinnasta. Tämä ei suinkaan ollut suunnitelmissa aikaisemmin. En myöskään tilaa toukokuussa verkkokaupasta kesävaatteita, vaan ostan ne joltain paikalliselta kauppiaalta.

Uusi kanootti pitäisi saada. Saako Savonlinnasta, en tiedä. Mutta selvitetään.
   
Näillä pienillä askelilla on hyvä aloittaa, kesäkuun lista on jo varmasti pidempi. Mitä sinä voisit tehdä kotikaupunkisi eteen?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti