torstai 6. elokuuta 2015

Lapin luonto luo outoa taikaa

Jotenkin on helppoa ymmärtää kuinka Lappi on innoittanut suomalaiset iskelmälyyrikot huikeisiin Lappi-sanoituksiin. Lappi-aiheisia viisuja on tehty valtavasti, ja viesti on aina yhtä selvä: lähde lumoavaan Lappiin, anna sen vallata mielesi ja onni hiipii sydämeesi. Laulut eivät minua kuitenkaan Lappiin innoittaneet, joskin soivat sitäkin useammin matkan aikana päässä.

























”Kun kerran matkallain – Lapin maahan eksyin”


Olin tällä viikolla ensimmäisellä kunnollisella Lapin reissulla. Mies oli sitä mieltä, että Lapin-hulluus iskee minuun aivan varmasti, ja heti saman tien kun Lapin raja ylittyy. Sitä en osaa vielä varmaksi sanoa kävikö näin, mutta allekirjoitan kyllä tuon tunnelmallisen tangon, jonka mukaan ”Lapin luonto luo outoa taikaa, se on kaunis ja vertaamaton”.

Näkymä Kaunispään huipulta.


Vaikea sanoa mistä se taika lopulta muodostuu. Ehkä karujen tunturien avaruudesta, siitä tunteesta että olet yksin keskellä kaiken. Yksin, mutta kuitenkin hyvässä turvassa. Yksin, koska haluat olla yksin. Yksin, ja kuitenkin yhtä villin ja karun luonnon kanssa. Ehkä. En tiedä.

Kiilopäällä.

Kiilopäällä.
Me halusimme kokea Lapin luonnon vaeltamalla. Kävelimme noin parinkymmenen kilometrin lenkin Kiiilopään tunturissa ja sen ympäristössä. Välillä vesisade piiskasi vasten kasvoja, mutta sen jälkeen pienikin auringonsäde tuntui taivaalliselta. Loikimme yli tunturipurojen ja hengästyimme tunturin laelle noustessa. Lähteelle lauloin ”sua lähde kaunis katselen” ja tunturille lausuin V. A. Koskenniemen sanoin: ”yksin oot sinä ihminen, yksin keskellä kaiken”. Hulluuttako? Ehkä. En tiedä.

Upea Ukonkivi Inarijärvellä.

Toinen vaellusretki tehtiin Inarin maisemissa. Risteiltiin laivalla Ukonkivelle ja sen jälkeen laiva jätti meidät Pielpanjärven vuonolle. Sieltä vaelsimme noin kymmenen kilometrin matkan Inarin keskustaan. Matkalla poikkesimme aivan hurmaavaan Pielpanjärven erämaakirkkoon. Ehkä kauneimpaan kirkkoon, jonka olen koskaan nähnyt. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja karuudessaan se päihittää minun arvoasteikollani Iisakinkirkon, Vatikaanin ja Italian monet duomot. Erämaakirkkoa ei ole koristeltu kullalla ja mirhamilla, sen puiset seinät kuiskivat hiljaa yksinkertaisen ja vaatimattoman kansan elämänmakuisia tarinoita.  Sen kauniit muodot henkivät luonnon jumaluutta.

Pielpanjärven erämaakirkko.


Poro on parasta pannulla


Yksi Lapin viehättävä piirre on porot. Vaikka nämä luojan luomat sarvipäät eivät ehkä olekaan penaalin terävimpiä kyniä, on niistä kuitenkin paljon hupia. Toisaalta tietysti myös vaaraa, koska yksi porojen suosikkipaikka näyttäisi olevan valtatie. Erikoista on myös se, että kun törmäät poroon metsässä, niin se kirmaa saman tien karkuun. Mutta kun poro on valtatiellä, ei sillä ole mitään kiirettä mihinkään, vaan autojen välissä juoksentelu on vähintäänkin nautittavaa puuhaa.

Porot tykkäävät jolkotella autojen vieressä.


Kulinaristina on kuitenkin todettava, että parasta poro on pannulla. Mikään ei voita kunnon poropihviä, joskaan sen kunnon poropihvin saaminen sesongin ulkopuolella ei ole mitenkään itsestään selvyys. Onneksi kaupoista löytyy helposti hyviä raaka-aineita ja oman mökin keittiössä valmistuu juuri mieleinen pihvi.

Lakka-aika alkamassa.

Ja ovathan Lapin raaka-aineet muutenkin aivan mahtavia. Aamupalapöydän suurinta herkkua oli graavattu nieriä, ja pääsinpä napsimaan muutaman lakankin suoraan suolta. Elämän pieniä iloja.

Kullankaivajan elämää


Päästiin käymään myös savonlinnalaisella kultavaltauksella Kutturassa. Mikä voisikaan olla mielenkiintoisempaa kuin seurata oikean kultavaltauksen elämää. Jo matka valtaukselle on elämys. Ajomatka huonokuntoisia hiekkateitä pitkin tuntuu kestävän ikuisuuden, mutta mihinpä sitä kiire valmiissa maailmassa. Tien vierellä näkyvät valtausten kyltit ja nimet ovat viihdyttävää seurattavaa, samoin valtausten leppoisa elämä.

Kultavaultausten oppaita.


Yhdellä valtauksella on kolme kaivinkonetta, toisella pieni ränni ja kolmannella jotain siltä väliltä. Kaikelle on kultajoella aikansa ja paikkansa. Tarinat uusista löydöistä ja kultahippujen koosta kulkevat suusta suuhun. Meidän valtauksellakin on aikoinaan tehty suuri löytö, edelleen Suomen yhdeksänneksi suurin kultakimpale. Valtauksen omistajallakin on kaulassaan kaunis pieni kulta.

Kultavaltauksella Kutturassa.












Ennätettiin kuvaamaan myös valtauksella kesyyntyneitä kuukkeleita.
Tällä alueella on muuten valtauksia, joihin kuka tahansa voi mennä huuhtomaan kultaa, vaikka ei valtauksen omistajia tuntisikaan. Suosittelen kokeilemaan.

Mukava yöpaikka Kiilopäällä


Lapin matkan tukikohta oli Kiilopään lomakeskus. Saimme sieltä mukavan mökin ja siksi yhdeksi vaelluskohteeksi valikoituikin juuri Kiilopään tunturi, ja hyvä näin. Kiilopää sijaitsee UKK:n kansallipuiston portilla, joten reittejä löytyy jokaiseen makuun.



Ihan parasta oli päästä vaelluksen päätteeksi Kiilopään mahtavaan savusaunaan ja pulahtaa kylmään puroon. Kyllä kroppa kiitti ja uni hiipi nopeasti silmiin.

Kiilopään savusaunan kiukaan kauniit luukut.
Kiilopään savusaunasta pääsee pulahtamaan vilvoittavaan puroon. 

Se täytyy sanoa, että Suomi on kyllä pirun pitkä maa. Mutta tämä matka oli jokaisen kilometrin väärti. Eikä varmasti ollut viimeinen Lapin matka. Hulluuttako? Ehkä. En tiedä.