Näin ryöstetään turistin rahat....

Eilen pääsimme vihdoin testaamaan paikallista BBQ:ta. Tai siis olin haaveillut kambodzalaisesta seisovasta pöydästä, jonka antimet paistetaan itse, mutta BBQ osoittautui vieläkin mukavammaksi vaihtoehdoksi, sillä tarjoilija kantoi pöytään kaiken mitä halusimme ja opasti kädestä pitäen kuinka BBQ toimii.

Ihastuttava Temple Barin tarjoilija näyttää kuinka BBQ:ta tehdään.

Kambodzalainen BBQ toimii siten, että tarjoilija tuo pöytään vadin, jossa on kuumia hiiliä ja sen päälle on laitettu vuoka, jonka keskellä on grilli. Vuoassa on maukas kuuma mausteliemi, johon lisätään sipulia, salaattia, basilikaa ja nuudeleita. Tämän jälkeen porsaan ihralla voidellun grillin päälle laitetaan lihapaloja. Lientä ja kasviksia nostellaan kulhoon, ja kun lihat ovat kypsiä, niitä näpsitään grillistä. Me testasimme porsasta ja nautaa, ja itse pidin enemmän naudasta.  Tarjoilija kertoi, että kambodzalaiset grillaavat vain nautaa, mutta listalle on otettu myös porsasta ja kanaa matkailijoiden toiveesta. Ruoka oli jälleen kerran mainiota, ja joku hienous siinä vaan on, että saa itse valmistaa ruuan ravintolassa.  

Grilli valellaan porsaan ihralla, ja sitten paistohommin.

Ruokailun tuoksinassa huomasimme, että sama ravintola, jossa olimme, tarjoaa myös kambodzalaisia keittokursseja. Ja eipä aikaakaan kun olimme ilmoittautuneet maanantain kurssille. Silloin opetellaan siis valmistamaan khmer-keittiön herkkuja.

Köyhyys iskee päälle

Tänään Kambodza näytti meille köyhyyden uudet kasvot. Lähdimme heti aamusta ajelemaan vuoristoon ja matkalla kuljimme maaseudun läpi. Vaikka köyhyys näkyy erittäin selvästi jo kaupungin keskustassa, on se aivan eri tasolla maaseudulla. Ihmiset asuvat mitä kummallisimmissa hökkeleissä. Taloja rakennetaan palmun lehvistä, oljista, bambusta ja pellistä. Osassa taloista ei ole edes seiniä, ainoastaan katto ja lattia. Katosta roikkuu riippukeinu, jossa usein työtön perhe makoilee koko päivän. Ellei sitten käy kerjäämässä jossain. Mitään mukavuuksia ei ole, ei kylmätiloja, vessaa, juoksevaa vettä, eikä tietenkään mitään yksityisyyttä.

Tyypillinen kambodzalainen koti.

Kuljettajamme mukaan yli 80 % seudun asukkaista on ilman työtä. En usko ihan näin suureen lukuun, mutta useissa taloissa perheet tuntuivat oleilevan ilman mitään tekemistä ja kerjäläistenkin määrä on aivan uskomaton. Osalla kyllä riittää kaikenlaista touhua, tänäänkin muutama herra ajoi vastaan mopolla, johon oli köytetty kiinni valtavan kokoinen kuollut possu. Toinen hauska näky oli kun joukko ihmisiä oli kantamassa taloa uuteen paikkaan. Suurin osa taloista rakennetaan korkeiden jalkojen päälle, joten jos tuntuu siltä, että nyt pitää saada muutosta elämään, niin eikun soito naapureille ja talo siirtyy helposti mihin vaan.

Päiväajelulla.

Vastakohtien maa

Kambodza on myös valtavien vastakohtien maa. Samaan aikaan kun köyhät asustelevat palmumajoissaan ilman minkäänlaisia mukavuuksia, rakennetaan kaupunkiin upeita hotelleja ja rikkaiden asuinalueita. Myös temppelit ovat hyvässä kunnossa ja kultaa niissä riittää. Tämä päivä näytti myös sen, kuinka turistilta kiskotaan rahat pois. Joku tässä maassa tienaa sillä ja paljon. Minusta 20 dollaria oli ihan kohtuullinen hinta vierailusta Angkorin temppelialueella, onhan se täynnä upeita tuhat vuotta vanhoja temppeleitä, mutta se mitä koimme tänään ei todellakaan ollut hinnan väärti.

Lapset opetaan pienestä pitäen kerjäämään. Tämä suloinen neiti osasi jo muutaman sanan englantiakin.

Olimme sopineet kuljettajan kanssa, että haluamme käydä vuoristossa vesiputouksilla. Ensimmäiseksi meille ilmoitettiin, että putoukselle pitää ostaa liput ennakkoon, ja lipun hinta on 20 dollaria. Tämä alkoi tuntua jo aika kovalta hinnalta yhdestä vesiputouksesta, mutta päätimme kuitenkin lähteä matkaan. Ennen putousta meidät vietiin katsomaan makaavaa Budhaa ja sen jälkeen vielä Thousands Lingas –jokea. Ihan turhia paikkoja kumpikin, rakennettu matkailijoita varten ja etenkin Budha-patsaan edusta on täynnään kerjäläisiä.

Näyttiköhän rouva ihan tarkoituksella keskisormea?

Lopulta päädyimme putoukselle. Tie sinne on todella vaikeakulkuinen ja on vain ajan kysymys, milloin vuoren rinteeseen rakennetut portaat hajoavat. Luultavasti ennemmin kuin myöhemmin. Hivuttauduimme ne joka tapauksessa alas ja minä loikin vielä kivilohkareiden ja pitkospuiden päässä olevalle uimapaikalle. Putous on kyllä oikein viehättävä ja sen alla olisi ollut mukava uidakin, mutta en viitsinyt jättää laukkua ilman vartiointia rannalle. Niinpä liottelin vain tovin jalkoja viileässä vedessä ja näpsin muutaman kuva. Sen verran vaikeakulkuisen tien päässä putous sijaitsee, että en tätäkään voi oikein suositella. Paitsi tietty jos ottaa eväät mukaan ja viettää putoukselle pidemmän ajan.

Munkit lomalla.

Oman mielenkiintonsa putousvierailulle toi se, että munkkikoulun oppilaat olivat tulleet sinne kai lomailemaan. Jotenkin tuntui hassulta, että munkit kuvasivat toinen toisiaan ja hyppivät innoissaan uimaan. Jotenkin sitä on luonut itselleen hieman erilaisen kuvan munkkien käyttäytymisestäJ

Näin ryöstetään turistin rahat

Putoukselta lähdimme tutustumaan kelluviin kyliin. Järkytys oli melkoinen kun meille ilmoitettiin, että kyliin pääsee vain veneellä ja hinta on 30 dollaria hengeltä. Aikamme lippuluukulla kiukuteltuamme saimme hinnasta hieman alennusta ja päätimme kuitenkin katsastaa kylät. Sekin tuntuu oudolta, että nähtävyyksien pääsylipuista voi tinkiä, mutta ennen kaikkea oudolta tuntuvat hinnat, jotka eivät ole missään linjassa muun tarjonnan kanssa.

Tällaisella purkilla seilattiin. 

Saimme ihan ikioman veneen ja kaksi kuljettajaa. Tai toinen oli kai opas, mutta hänen tehtävänään oli saada meidät pysähtymään erilaisiin paikkoihin ja maksamaan taas lisää. Kieltäydyimme sinnikkäästi kaikista tarjotuista vaihtoehdoista, sillä olimme tulleet katsomaan kelluvia kyliä emmekä temppeleitä tai maksamaan lisämaksua jos kävisimme välillä toisessa veneessä!

Remonttihommissa.

Itse venekin oli melkoinen kokemus. Pojat tekivät kymmenisen minuuttia töitä ennen kuin saivat sen edes käyntiin. Pari kertaa matkan aikana tehtiin huoltotöitä ja ohjaus oli sitä luokkaa, että pari kolhuakin otettiin naapuriveneistä kun käännökset eivät olleet riittävän nopeita. Matkan päätteeksi pojat vielä ilmoittivat, että nyt pitää sitten antaa kuljettajalle tippiä. En ilkeä edes kertoa mitä jätettiin, mutta tosi paska fiilis jäi koko retkestä. Kävin vielä katsomassa Tripadvisorista, mitä mieltä matkailijat olivat yleisesti ottaen paikasta, ja melkoinen tyrmäys oli tullut sitäkin kautta. Useimmissa arvosteluissa otettiin kantaa juuri siihen, että pelkkää rahastusta koko juttu.

Floating village. 

Itse kelluva kylä oli kyllä sinänsä mielenkiintoinen kokemus. Jalkojen päälle rakennetut talot ovat melkoisia hökötyksiä ja kaikesta näkyy, että kyläläiset elävät kalastamalla. Joka talon pihalla on verkkoja ja veneitä ja rannassa rysiä, joissa kalat säilytetään. Mitään muuta säilytyspaikkaa kaloille ei ole. Joki on todella likainen, mutta ei se tunnu ketään haittaavan. Minä vakuutuin siitä, että tällä reissulla en kalaa syö.

Kalastajia työssään.

Meidän oli tarkoitus lähteä huomenna päiväreissulle Phnom Pheniin, mutta päätettiin jäädä altaalle laiskottelemaan. Ollaan reissattu sen verran, että rusketusta ei ole ennättänyt tulla lainkaan. Ja eihän sellainen peli nyt vetele, että valkeana reissusta kotiin palataan. Huomenna siis kärvennetään nahkaa.