Irkutsk - Siperian Pariisi?

Kolmen päivän breikki Irkutskissa takana. Kaupunkia kutsutaan Siperian Pariisiksi, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että muuta Pariisiin viittaavaa en hyvällä tahdollakaan Irkutskista löytänyt kuin kaupunkilaisten sinne tänne ripottelemat, ehkä hieman kornit mini-Eiffelit. Epäilemättä ensivaikutelmaan kaupungista vaikuttivat harmaa ja sateinen sää, läpimäriksi kastuneet kengät ja jalat, melkoisen kamala majoituspaikka sekä alkava flunssa. Mutta yhtä kaikki, odotin Irkutskilta enemmän.

Irkutskia kutsutaan Siperian Pariisiksi.

Mitä syvemmälle itään mennään, sitä ränsistyneemmäksi kaikki muuttuu. Irkutskikin on varmasti ollut muinoin viehättävä paikka, mutta se perinteinen kehityskulku on tapahtunut täälläkin. Ihmisillä ei ole varaa remontoida kauniita, koristeellisia puutalojaan, vaan ne joko ränsistyvät korjauskelvottomaksi tai myydään. Maata on keskustassa rajallinen määrä, joten tilalle rakennetaan mahdollisimman suuria ja korkeita taloja. Ja välillä tuntuu, että mahdollisimman rumia. Täällä harrastetaan myös sitä, että julkisivuja remontoidaan vain sille korkeudelle, johon katse ylettää.

Näkymä Irkutskista.

Jos Jekaterinburgissa huomasi heti, että kaupungissa on rahaa, niin Irkutskissa huomaa heti, että täällä sitä ei ole samassa määrin. Merkkiliikkeitä ei ole kuin muutama ja koko kaupungin tunnelma on huomattavasti Jekaterinburgia vaatimattomampi, torielämä on vahvaa. Taksikuskin mukaan alueella on paljon tehtaita, joista ihmiset saavat elantonsa. Ulkomaiset investoinnit tulevat kuulemma pääsääntöisesti Armeniasta, Azerbaidzanista ja Kiinasta. Ja sen jotenkin huomaa.

Paljon Venäjällä matkustaneena suurin yllätys on ollut se, kuinka venäläiset suhtautuvat kotimaahansa. Pietarissa ja Moskovassa olen tottunut siihen, että omasta kotimaasta puhutaan kunnioittavaan, jopa ylistävään sävyyn. Tällä matkalla olen kuullut ihmisten pääsääntöisesti haukkuvan Venäjää. Kukaan keskustelukumppaneista ei ole käynyt Suomessa, mutta kaikilla on mielikuva hienosta, jäjestelmällisestä ja toimivasta maasta. Seuraavassa lauseessa jokainen on todennut, että Venäjä paska maa, joka ei pidä huolta asukkaistaan, eikä kaupungeistaan. Kaikki raha imetään Moskovaan.

Tunnelmallinen Baikal.

Mutta Irkutskin pysähdyksen tärkein syy oli päästä Baikalille, ja sinne myös päästiin. Alkuperäisen suunniltelman mukaisesti meidän oli tarkoitus mennä Olkhonin saarelle, mutta totesimme asiaa tarkemmin selvitettyämme, ettei siinä ole meidän aikataululla mitään järkeä. Niinpä päädyimme siihen, että menimme n. 60 km Irkutskista sijaitsevaan Listvyanka-nimiseen kylään yhdeksi yöksi.

Lystvyankan rantabulevardi.

Listvyanka on pieni noin 2000 asukkaan kylä, joka elää Baikalista. Kylä on rakentunut muutaman kilometrin pituisen rantabulevardin varteen. Täällä jatkuu sama uuden ja vanhan sekamelska ja uskallan heittää ilmoille villin arvauksen, ettei Venäjän kielestä löydy sanaa "julkisivulautakunta". Mutta Listvyankassa tämä sekamelska ei haittaa, sinne tullaan lomailemaan ja nauttimaan Baikalista.

Lystvyanka on myös varakkaampien henkilöiden suosiossa.

Rantabulevardilla on muutamia huikeita yksityisiä linnoja, monentasoisia hotelleja ja vanhoja puutaloja, joista voi vuokrata huoneen. Pieniä kahviloita, ravintoloita ja kauppoja riittää moneen lähtöön. Koska Baikal on vielä jäässä, on tekemistä rajallinen määrä. Me nautimme upeista maisemista, syömme rannalla savustettua omulia, käymme katsomassa karhuja ja vierailemme Norppanaariossa. Emmekä juuri muuta kaipaa. Retken tähän mennessä parhaat hetket on vietetty Baikalilla.

Matkan paras hetki: kylmää olutta ja lämmintä omulia aurinkoisen Baikalin rannalla.

Lystvyankan rantabulevardilla asustaa myös kaksi karhua.

Ilta Baikalilla.

Baikalia ei voi välttyä vertaamasta Saimaaseen. Upeat maisemat, puhdas, paikoin juomakelpoinen vesi ja Baikalin/Saimaannorppa. Vaikka Baikalilla on vielä matkakohteena kehitettävää, jäi jotenkin sellainen fiilis, että Saimaata ei osata hyödyntää edes yhtä hyvin kuin Baikalia. Vaikka en henkilökohtaisesti pidä siitä, että eläimet elävät vankeudessa, tuntui Norppanaario oivalta paikalta. Porukkaa oli jonoksi asti ja eläintenhoitaja kertoi esityksen lomassa Baikalinnorpan elämästä. Eikä ole sellaista paikkaa, jossa ei myytäisi Baikalinnorppaa pehmoleluna tai jonakin muuna matkamuistona. Löytyy kirjaa, paitaa, videota ja paljon muuta. Kenellekään ei jää epäselväksi, että Baikalinnorppa on hieno ja arvostettu eläin.

Baikalinnorppa somassa hatussaan.

Ennen junamatkan jatkumista palasimme vielä Irkutskiin yhdeksi yöksi. Olimme sopineet meidät edellispäivänä Listvyankaan tuoneen taksin kanssa, että hän käy samalla taksalla hakemassa meidät myös takaisin. Kesken matkan kuljettaja ilmoitti, että viime yönä on tullut uusi tariffi, joka nostaa matkan hintaa. Taisteluhan siitä syntyi, minä kun en siedä huijaavia taksikuskeja. Jos minut aikaisemmin tunnettiin Pietarissa Suomen asemalla "suomalaisena, joka riitelee taksikuskien kanssa", niin nyt on sitten maine levinnyt Siperiaan saakka:-)

Värikkäitä ikkunaluukkuja Irkutskissa.

Kaupungin rähjäisyyteen kyllästyneinä päätimme hieman jatkaa itsemme hemmottelua Baikalin hengessä ja majoituimme Marriottiin. Äitini oli järjestänyt syntymäpäiväni kunniaksi skumppatervehdyksen, jonka jälkeen Irkutskikin alkoi näyttää ihan mukiinmenevältä kaupungilta. Aurinko kultaa romanttisesti rapistuneiden koristeellisten puutalojen värikkäät ikkunaluukut ja ikkunalaudoilla kukkivat punaiset pelargoniat houkuttelevat kurkistamaan sisään...