sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Lumikenkäilemässä Rukalla, Pieni karhunkierros

Toinen päivä valkeni hieman kirkkaampana, lumisade oli tauonnut ja tuuli laantunut. Pientä harmitusta aiheutti se, että aurinkoa ei näkynyt vieläkään. Otettiin kuitenkin kamerat mukaan retkelle, vaikka kuvauksen näkökulmasta keli ei suosiollinen ollutkaan. Päivän ohjelmassa oli Pieni karhunkierros eli noin 12 kilometriä hyvinkin vaihtelevaa maastoa Oulangan kansallispuistossa.

Upeita maisemia Oulangan kansallispuistossa.

Lumikenkäilemässä Rukalla, retki Riisitunturille

Lumikenkäily on ihan ehdoton suosikkini talvilajeista. Minusta on vaan tosi mahtavaa viilettää ympäri metsiä umpihangessa ja nauttia ihanasta talviluonnosta. Suureksi harmikseni Saimaan metsissä ei ole tänä talvena ollut niin paljon lunta, että olisi päässyt tätä suosikkilajia harrastamaan. Yhden kerran on tänä talvena ollut lumikengät jalassa, mutta silloinkin kuvattiin talvivideota ja kenkäilyä tuli harrastettua ehkä pari sataa metriä. Niinpä päätettiin, että on pakko päästä jonnekin pohjoiseen muutamaksi päiväksi kenkäilemään. Lopulta valinta kohdistui Rukaan.

Kansallispuistojen lumikenkäreitit on merkitty hyvin.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Office Amsterdamissa

Miehellä oli viime viikolla työreissu Amsterdamiin, ja minä päätin reippaana tyttönä lähteä mukaan ja siirtää officeni muutamaksi päiväksi upeaan ja eläväiseen Alankomaiden pääkaupunkiin. Hävettää tunnustaakin, mutta käytiin lentomatkan aikana väittely siitä onko Hollannin pääkaupunki Amsterdam vai Haag. Ei huonoja vaihtoehtoja toisaalta kumpikaan kun Haagissa kuitenkin sijaitsevat kuningashuone, korkein oikeus, hallitus ja parlamentti.

Ihana omalaatuinen Amsterdam.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Aktiiviviikonloppu Islannissa

Huomasin sattumalta, että olin kyllä bloggaillut viime maaliskuun Reykjavikin matkan suunnitelmista, mutta varsinainen matka oli jäänyt jostain syystä kokonaan kirjaamatta blogiin. Itse matkasta alkaa olla jo kohta vuosi, mutta varsin kirkkaana se on vielä mielessä, kyllähän Islanti niin huikea maa on. Satu Rämön kirjoittaman Islannin Mondo-oppaan sanoin: ”Islannin luonto edustaa parhaimmillaan täydellistä kauneutta ja rauhaa. Se pysäyttää ihmisen, hiljentää sielun ja saa mielen hetkeksi tavoittamaan jotain suurta olemassaolon mysteeristä.” Taidatkos tuon paremmin sanoa.

Kauneutta ja rauhaa.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Vierailulla Montes del Platan ja Fray Bentosin sellutehtailla

Seuraavaksi suunnattiin läntiseen Urugyayhin tutustumaan kahteen sellutehtaaseen, joissa kummassakin näkyy vahva savonlinnalainen kädenjälki. Ensimmäiseksi kurvattiin Montes del Platan vielä rakenteilla olevalle tehdasalueelle. Tälle saitille tekee töitä myös matkamme emäntä Anja.

Montes del Plata ja nouseva myrsky.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Jazzia ja maaseudun rauhaa

Olipas mukava ja monipuolinen viikonloppu. Perjantaina päästiin emäntämme Anjan piano-opettajan jazzkonserttiin vanhaan linnaan. Konsertti oli loppuunmyyty, mutta kuin ihmeen kaupalla meille järjestyi kolme peruutuspaikkaa. Hyvää jatsia kuuntelee aina mielellään, ja tällä kertaa erityisesti soittajat olivat hyviä. Erityistä konsertissa oli se, että osa lauluista oli yhteislauluja. Enpä ole koskaan aikaisemmin ollut jazzkonsertissa, jossa yleisö laulaa täysin rinnoin solistin mukana. Mutta tosi hieno tunnelma.

Koskentinsoittaja, solisti ja rumpalisti. Hieno konsertti.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Monipuolinen Montevideo

Ollaan oltu nyt pari päivää täällä Montevidossa ja täytyy sanoa, että kyllä tarkenee. Täällähän on nyt kesä hippeimmillän, ja lämpötila laskee aika harvoin alle 30 asteen, edes yöllä.

Montevideossa riittää rantaa.